Tavoitteet, läsnäolo ja pelot

 Olen aina ollut 100% hetkessä elävä ihminen. En ole pysynyt pistämään pienintäkään ajatusta vaikkapa töissä ollessani siihen, että mitä tekisin töiden jälkeen. Usein neuvotaan olemaan täydellisesti läsnä ja itse olen aina sitä ollutkin. Silti tuntuu, että läsnäoloakin voi olla kuitenkin liikaa. Pitäisi opetella kohtuullista läsnäoloa.

Kun päätin alkaa toteuttaa unelmaani, huomasin pian olevani 100% kiinni sen toteuttamisessa. Kaikki teot mitä teen, liittyy äärimmäiseen säästeliäisyyteen ja opiskeluun. Olen iskenyt silmäni kiinni erääseen myytävänä olevaan huvilaan ja vaikka tiedän, että se ei mitenkään voi olla enää myynnissä silloin kun minulla olisi varaa siihen, en osaa ajatella enää mitään muuta. 

Kaikki ajatukseni ja tekoni liittyvät siihen yhteen huvilaan. Olen katsellut veneitä ja vapaita venepaikkoja, jotta pääsisin pian sen yhden huvilan luo. Keittiön lattialla tälläkin hetkellä majailevat mansikantaimet odottavat vain sitä, että saan ne vihdoin maahan juuri sen huvilan pihaan. Ihastelen kaupoissa ja kirppareilla vaatteita ja tavaroita, jotka sopisivat täydellisesti tuohon yhteen huvilaan. Olen miettinyt tarkkaan millä tavoin tekisin remonttia siellä, miten laittaisin pihaa, mistä hankkisin kasvihuoneen. Olen tutkinut ilmansuunnat ja maaperät kasvimaata varten. Olen piirtänyt itse huvilan pohjapiirroksen netissä olevien esittelykuvien perusteella.

Olen myös sortunut pahasti sitten kun -ajatteluun. Koko muu elämä on nyt paussilla. En osaa tavata ystäviäkään kun ajattelen vain, että huvilassa on sitten iso ruokapöytä, jonka ympärille kaikki mahtuvat ja kyllä meillä sitten on hauskaa.

Toisaalta on varmaan hyväkin jos tietää mitä tavoittelee, mutta tajuan tämän menevän yli. Läsnäoloni on nyt 100% asiassa jota ei ole olemassakaan. En siis oikeasti olekaan läsnä tässä ja nyt.

Mieleen alkaa samaan aikaan hiipiä pelko siitä, että mitä jos en saakaan tuota huvilaa? Mitä jos teen turhaa työtä unelmani eteen enkä koskaan saavuta sitä? Tai mitä jos saankin sen ja kiinnitän siihen koko omaisuuteni ja energiani ja huomaan, että en haluakaan sitä? Tai mitä jos vaikka elämä loppuu tai sairastun juuri silloin kun unelmani olisi käymässä toteen?

Nuo pelot tulevat varmaankin siitä, että en elä ja nauti tästä hetkestä. Kaikki huvi on siirretty siihen hetkeen kun minulla on vihdoin tuo huvila. Täytyisi taas löytää kohtuullisuus ja tasapaino. Mitenköhän muut onnistuvat toteuttamaan suuria unelmiaan ja samalla nauttimaan tästä hetkestä?


Kommentit